Tänään aamulla lähdimme ajamaan kohti Yllästä, äiti, minä ja pikkusiskoni.

Ajateltiin että vaihdetaan kuskia usein, jaksetaan ajaa "nopeammin" perille. Toisin kävi, äiti ajoi ensin Tampereelle, minä siitä seuraavat ~2h, vaihdettiin kuskia ja minä nukuin takana n. 90km matkan. Vaihdettiin taas kuskia, pikkusiskoni alkoi ajamaan. Jonkin ajan päästä renkaasta alkoi kuulumaan hassua ääntä, tärinä alkoi ja muutenkin ajaminen tuntui hassulle.
Äiti siirtyi rattiin, kunhan oltiin ensin silmämääräisesti tarkistettu renkaat, ettei ne ole rikki.
Ei tarkistettu renkaiden kiinni olemista, koska rengasavain oli kaiken tavara alla ja oletimme että ne on tarkistettu.

En jaksa ihan kaikkea kirjoittaa nyt, pitkän kaavan kautta, joten lainaan tähän Facebook-statustani:
"Jahas, mites tän nyt kiteyttäis..
Auto hajos Kärsämäessä, takarenkaasta pultit poikki, onneks ei rengas irronnut.

Auto on nyt korjaamolla, me motelli Tekstiilitalossa, täällä yövytään.
Ihan oikeesti, nää KAIKKI ihmiset täällä on todella ihania, ystävällisiä ja avuliaita.

Tien varressa olevasta talosta tuli mies oma-aloitteisesti, tunkin kanssa, yrittivät Autoliiton kaverin kanssa saada autoa toimimaan niin että saisi sen korjaamolle ajettua, mutta ei, se ei toiminut, auto hinaajan kyytiin ja korjaamolle. Korjaamolla meille selvitettiin yöpaikka, tarjottiin kahvit ja pullat, hoidettiin kyyti motellille ja neuvottiin mistä saa ruokaa.

Onni onnettomuudessa: kaikki ollaan hengissä, renkaat on kiinni autossa ja meillä lämmin paikka nukkua, maha täynnä ja toivo että huominen olisi parempi päivä.
Että asiat vois olla huonomminkin.

Kärsämäki on oikeestaan tosi kiva paikka."

Nyt saimme tietää, että varaosat on täällä vasta huomenna illalla, odottelemme siis nyt, mitä sitten teemme.
Odotammeko huomiseen ja ajamme kiireellä Ylläkselle, sillä siskoni työt alkavat keskiviikkona, miten käy, emme vielä tiedä.
Jännää tämä tällainen.

Onhan täällä pinna kireällä, paineet kasautuu, kun mistään ei mitään tiedä ja eilen piti jo olla perillä, että kyllähän mä sen ymmärrän että ollaan väsyneitä ja kärttyisiä. Yllättävän vähän kyllä vituttaa.
Joka toisaalta onkin jännä.
Toivottavasti ei vain tule kenellekään mieleen leikkiä Kingin Hohtoa, ei kyllä kellään taida olla kirvestäkään.

Lapsilla on kuulemma isiä ikävä, mullakin on ikävä koko mun perhettä, lapsia, tyttöystävää ja eläimiä.
Onneksi tää reissu ei kestä viikkoa, toivottavasti ainakaan.
Äidin ja siskon kanssa on kuitenkin ihan hauskaa olla, muistaa ne kesät jolloin mentiin kesälomareissuille, miten ajettiin Kuopioon yöksi, miten äiti kiihdytti auton "Hevetin enkeleiden" perään, kun mä halusin kuvata ne, miten leirintäalueen mökillä katsottiin Hitchcockin Linnut ja siskoni kaverinsa kanssa nauroi erikoistehosteille.
Hyviä muistoja, varmasti tämäkin asia tuo muistoja mieleen kunhan aika kuluu ensin.
Ei tällaisia ihan heti uskalla alkaa naureskelemaan.

Palataan tähän seikkailuun myöhemmin.