Jotenkin on taas hurahtanut paljon aikaa siitä kun viimeksi kirjoitin, onpas hassua, kun itsellä on sellainen olo, ettei siitä nyt niin kovin paljon aikaa ole, mutta kun katsoin, niin Ohhoh, onhan siitä.

Tyttis sai töitä, ensin oli kurssilla ja nyt on sitten kohta kuukauden ollut töissä (onko siitäkin tosiaan jo niin kauan?).
Itse aloitin taas kuntoutuksessa, olen työkokeilussa, jossa tarkoitus olisi selvittää mun kykeneväisyys työhön, periaatteessa mihin tahansa työhön, jota vaan tehdä voin.
Tosin, siellä tapahtui viikko sitten pieni "tapaturma" jonka takia olenkin nyt ollut tiistaista asti sairaslomalla.
Jos loppuviikosta tai viimeistään ens maanantaina taas pääsis sinne jatkamaan

Salilla on pitänyt käydä, mutta sekin on jäänyt, osittain kiireiden ja elämäntilanteen muuttumisen takia ja osittain omaa laiskuutta.

Testot, niitä tulee edelleen läästittyä, harmittaa vaan kun muutokset tapahtuu niin julmetun hitaasti.
Sais jo kasvaa sänkeä, edes sellaista mitä voisi sanoa hyvällä omallatunnolla sängeksi.

Lapset on välillä sanoneet että kuulostan hassulta, että ääni on muuttunut, mutta en mä sitä ole itse huomannut, jonkin verran tulee välillä sellainen olo, että toltako mä nyt sit kuulostan, mutta sekin on mennyt sitten ohi, eikä se ollutkaan niin erilaista

Lapset on päiväkodissa ja koulussa, Tyttis siis töissä ja minä kuntoutuksessa.
Jotenkin tuntuu ihan normaalille perhe-elämälle.
Kauhee tottuminen tässä on kyllä, että aina ei toinen olekaan siinä vieressä komentamassa lapsia ja hoitamassa kotia yhdessä, yleensä täällä myös näyttää sille, että äiti on ollu töissä ja isi kotona. (nytkin on lelut pitkin olkkaria)

Hormonipolille on tulossa kontrollikäynti tuossa parin viikon päästä, tarkoitus olisi siis kinua sieltä lupa aloittaa piikittäminen, kun tää geelin kanssa läästiminen ei vaan oikein sovellu, en saa tätä joka aamu laitettua samaan aikaan, en saa tätä siis pysymään tasaisena tätä hoitotasoa tällä keinolla, vaikka toisaalta, eihän se varmaan parista tunnista kiinni ole.

TMI (too much information): Menkat ei ole vieläkään loppuneet, tuossa helmikuussa olin jo varma, että nyt ne loppu, mutta ei, ei vieläkään.
Jos ne ei kohta lopu niin mä suutun!!!
Mä en halua enää vuotaa kerran kuukaudessa, varsinkin kun se ei ole edes hidastunut tai vähentynyt yhtään, vaan tuntuu että on muuttuneet kipeemmiksi. STANA

Kehodysforia on välillä pahempi ja välillä lievempi, joskus tuntuu sille, että en halua liikkua mihinkään kotoa, kun tuntuu että kaikki kielii siitä, etten ole "oikea" poika, mutta kai se on enemmän vain mun päässäni se kuvitelma.
Joskus taas on sellaisia päiviä, ettei paljon haittaa jos joku kokee mut väärin, ettei mua haittais.
Mutta noita pahoja päiviä on vain ollu vähän enemmän ku noita hyviä.
Eikä se oikeasti tunnu hyvälle.

Onneksi mulla on tää perhe ja sisko sekä äiti jotka tukee ja yrittää ymmärtää, vaikka välillä epäilen ettei nekään kaikkea tätä pysty ymmärtämään, kaikkea sitä mitä pään sisällä liikkuu, jo ihan sellaisissakin tilanteissa jotka on muille ihan normaalia elämää.

Tapasin tuossa eräässä kauppakeskuksessa tuttuja vuosien takaa.
Ovat siis tutustuneet meidän perheeseen kun olin viidennellä, pikkusiskoni on heidän tyttärensä kanssa tekemisissä ollut aina.
Tuo perheen äiti kysyi multa, miksen mä halua olla tyttö, että mikä siihen on syynä.
Katsoin hieman pöllämystyneenä ja totesin vain yksinkertaisesti, että enhän mä ole koskaan tyttö ollutkaan.
Hetken hiljainen miettiminen ja sitten tuo nainen toteaa, että nii-i, ethän sä kyllä ole ollut.

Jotenkin kivaa tietää, että tuollaiset vieraammatkin ihmiset on sen nähny musta jo silloin kun olen ollu ala-asteella, mutta toisaalta kauheen surullista, etten silloin uskaltanut tehdä asioille mitään kun sain nimen tälle kaikelle, että miksi en mennyt täysi-ikäiseksi kasvettuani hakemaan lähetettä, miksi odotutin itseäni vielä kymmenen vuotta sen kanssa?
Toisaalta, uskon että se oli vaan hyvä, että odotin, samalla kuin se oli huono asia, sain kasattua päätäni ja pohdittua ensin itse, että joo, tää on se mitä haluan.
Mutta samalla se yksin asian vatvominen ei tehnyt hyvää, olisi pitänyt olla "rohkeempi" ja hakea lähete aikaisemmin.

Isälle kertominen mulla oikeesti pelotti paljon, mutta sekin meni silloin paremmin kuin odotin.
Oikeasti, todella paljon paremmin.

 

Nyt taidan sanoa kiitos ja toivotaanhan että jaksan ja muistan päivittää kuulumisia taas. (vähän useammin kuin nyt)