Alkuperäisesti ajan piti olla elokuun lopulla, mutta sitä jouduttiin siirtämään, ei mun takiani kylläkään.
Tuntui silloin sille, että tässä tulee menemään ikuisuus ennen uutta aikaa, mutta sainkin sen kahden viikon päähän alkuperäisestä

Kävin eksääkin kuljettelemassa samaiseen tapaamiseen, hänen kohdallaan tapahtuneista asioista, en aio kertoa mitään, ne ei ole sellaisia joista saisin sanoa mitään kenellekään.

Oma aika kun alkoi lähestyä, kävi ilmi myös se, ettei tyttöystävä pääse mukaan, joten pyysin äidin, joka pääsi, onneksi.
Menimme ystäväni luokse yöksi, menimme tapaamaan lääkäreitä ja voin sanoa, että olen maailman onnellisin ihminen.
Sain diagnoosin, joka on siis F64.0 Transsukupuolisuus.

Sain lähetteen hormonipolille sekä kirurgille mastektomiaa varten, sillä painon pitää pudota ennen leikkauksia, mutta on helpompaa laihduttaa kun tietää jotain tarkkoja lukuja, ennemmin kuin että joku kertoo jonkin epämääräisen määrän 10-60kg:n väliltä (ja kyllä, kaiken tuon välille mahtuvan kilomäärän voisin laihduttaa, enkä olisi siltikään vielä anorektikko).

Nyt olen siis virallisesti hullu perheenisä.


-Kiitos ja näkemiin tältä kertaa.-