Lasten joulujuhlat nähty, pienimmän joulujuhla oli sekoitus tanssiesitystä ja hallittua kaaosta, ikäjakauma tosin on myös sellainen, että en yhtään ihmettele tuota kaaosta, nuorimmat on jotain alle 2 vuotiaita (kai?) ja vanhimmat taitaa olla sitten 3:n hujakoilla.

Siellä oli tanssia ja laulua, erittäin hauskaa meininkiä. Tuli sellainenkin laulu jossa lauletaan "pikku koira haukkuu hau-hau-hau, ISO koira haukkuu HAU-HAU-HAU!"
Sitä meillä on nyt lauleskeltu aika paljon, kuten arvata saattaa.

Sitten oli vuorossa tuon isoimman joulujuhla, koko koulun (ala-asteen) esitys. Siellä oli tanssia ja näytelmää ja ihan lauluakin. Hienosti järjestetty ja mukava esitys, kaikin puolin.
Meidän lapsen esitys oli "Joulupukki-napakymppi." Jossa siis piti tunnistaa oikea pukki, valepukkien joukosta. Hauska esitys. 
Siitä päivästä tuli lapselle vähän pitkä, kun joulujuhla oli kahdessa erässä, kun koulu on iso ja vanhempia näin ollen myös paljon, porrastettiin esitykset kahteen ryhmään. Me käytiin katsomassa sitä ekaa esitystä. Lapsella oli kaikesta jännityksestä huolimatta hauskaa.

Keskimmäisen juhla oli nyt keskiviikkona, poikaa jännitti ihan hirveästi, ruoka ei maistunut, eikä oikein olisi halunnut lähteä, mutta suostui kuitenkin lopulta lähtemään. Oli hieno esitys, lapset olivat yhdessä päiväkodin tätien kanssa tehneet esityksen, jossa joulumuori oli sairastunut ja lääke piti hakea kaukaa keijujen laaksosta.
Oli oikeasti erilainen esitys, hyvin toteutettu kyllä, oli sopivasti tanssia ja laulua siinäkin.

Oli meillä tuossa yhdet synttäritkin, poika täytti vuosia.
Sai lahjaksi paljon Legoja, niitä kun se poika tuntuu rakastavan.
Kaverisynttärit vietettiin onneksi muualla kuin kotona, saivat riehua ja remuta, ihan luvan kanssa.
Tuntui kaikilla olevan hauskaa.
Sunnuntaina oli sitten tuon virallisen kahvituksen vuoro, kävi mukavan paljon porukkaa, vietettiin lauantai-ilta tyttiksen kanssa leipoen.
Kuppikakkuja, suolaisia ja makeita, pipareita, poppareita yms.

Ne jotka tämän miehen tuntee, älkää tehkö asialle mitään, mä hoidan sen itse, jos on jotain sanottavaa/hoidettavaa, hän kun on isä lapselleen, emmekä me halua, että hän mahdollisesti hankaloittaa meidän tai lapse elämää, tarpeettomasti.
Samana viikonloppuna kuin oli synttärit, tuli pienimmän isältä viestiä, että mua ei saisi lapsi isäksi kutsua, kiteytettynä siis niin, että lapsi kutsuu mua siellä ollessaan isäksi/isiksi, eikä siis tämän miehen mielestä minua voisi isäksi tituleerata, kun eihän mulla ole edes munia.
Mistä se sen tietää, onko vai ei? Ja mitä se oikeasti merkkaa, onko mulla niitä vielä vai ei?
Jotenkin naurattaa, kun ajattelee sen olevan vain siitä kiinni.
Ei sukupuoli ole jalkojen välissä.

Mitä jos kävisi niin, että hän tai joku muu cis-mies (Ihminen, joka ei ole transihminen eikä intersukupuolinen.) menettäisi jonkin onnettomuuden takia omat vehkeensä, tulisiko hänestä siinä onnettomuudessa nainen, vai olisiko hän edelleen mies?
Tuolla, "kun ei sillä ole edes munia"-logiikalla se ihminen ei olisi enää mies, vaan nainen.
Mutta kun mun mielestä, sukupuoli on se, mitä pää kertoo.

Joskus tuntuu pahalta, kun joku muu määrittää mun sukupuolen genitaalien mukaan, ei sen mukaan mitä mä olen.
Myönnän, että ennen kuin mun naamassa alkaa kasvaa kunnolla karva, ei mua uskota mieheksi, kovinkaan helposti.
Mutta samalla kun muhun sattuu muiden määrittäminen, mä koen olevani onnellisempi, rennompi ja muutenkin vahvempi kuin vuosiin.