keskiviikko, 9. syyskuu 2015

Leikkaus lähenee

Aikaa on enää pari viikkoa siihen leikkaukseen joka vie multa vatsalaukun.
Onneksi on puoliso joka huolehtii musta ja sai kaks viikkoa lomaa jotta voi olla ensin kotona lasten kanssa ja sitten auttaa vielä viikon mua kaikissa asioissa missä mahdollisesti apua tarvitsen.

Mä kun en sitten saa kolmeen viikkoon ulkoiluttaa itse edes koiraa, kevyttä liikuntaa saa olla, muttei saa nostaa MITÄÄN maitopurkkia painavampaa.

Keittiöremonttikin on jo loppusuoralla, nyt laitetaan jo kaappeja seinään, vielä kaakelit ja sitten alkais varmaan keittiö olla taputeltu.
Jotenkin kiva, että sekin saatais valmiiksi ajoissa ennen kun menen leikkaukseen, saadaan yhdessä laittaa keittiön kaapit täyteen roinaa.

Hain töihinkin, jos vaan pääsen sinne, olisin  iloinen. Työ olisi "aspa" hommaa, mutta mä jollain tapaa olen sillai pimee, että mä tykkään ihmisistä.
Oisin ihan valmis menemään töihin hätäkeskukseen, mutta ongelmaksi siinä muodostuu se, etten mä kestä mun ongelmien kanssa sitä työn laatua, enkä mä ehkä puhu tarpeeksi sujuvaa humalaa.. Se kun on kuulemma vaatimus tossa hommassa.

Mutta, tää on ihan hyvä. Asia kerrallaan.

lauantai, 9. toukokuu 2015

Leikkauksia

Käyty on salilla, on pudotettu painoa ja nyt on oltu poissa salilta, koska viikon oon ollu kipeenä.
Kipeenä ei salille mennä.

Kävin vatsalaukun tähystyksessä, sain kuulla, että pääsen ns. "läskileikkaukseen".
Paino kun ei ole pudonnut näinä vuosina kun sitä on yritetty, kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Nyt sain postissa leikkauspöydälle ajan.
Syksyllä leikkuriin.

Vähän jännittää, mutta se kuuluu asiaan.
Jos mua ei jännittäis ni mä olisin jotenkin varmaan pimee päästäni.

 

Sen jälkeen kun paino on pudonnut tarpeeksi, tulee eteen muut leikkaukset.
Jotka auttaa pään sisäisiin asioihin.

perjantai, 17. huhtikuu 2015

Ideasta, toteutukseen..

Koska tätä oon ollut päivittämättä, pitää varmaan asialle tehdä jotain.. Eikös??

Joten..

TaDaa..
Mä alan kirjoittamaan tänne, muustakin kuin meidän perheestä.. Mä alan kirjoittamaan tänne siitä, miten mun projekti: rantapallosta rantaleijonaksi, sujuu..

Eli, lyhyesti: olen aina ollut lihava (tai ainakin melkein aina).
Nyt se saa riittää, jotain on tehtävä asian eteen ja kun jossain vaiheessa on tulossa leikkauksia, niin on parempi että hoitelee niitä ajatellen itselleen lihaksia ja kuntoa paremmaksi.
Paskempiakin ideoita varmasti on joskus tehty..
Mutta kun jonnekin pitää saada kirjoittaa, jos vaikka se auttaisi pitämään motivaatiota yllä.

Eli, miten nää kuuluu aloittaa, näinkö:

Suunnitelma: Rantapallosta rantaleijonaksi - rantakuntoon 2017 (itse olisin halunnu sanoa realistisena 2025 mutta tyttis on sitä mieltä että optimismi jyllää ja 2017 on hyvä vuosi)

Toteutus: hanki salikortti, keksi mitä kaikkea haluat parantaa ja tee saliohjelma (sano tyttikselle: "mitä siellä sit niinku voi tehdä et tulee paremman näköseks??" ja tyttis on kiltti ja tekee ohjelman)

Toiminta: tärkein asia tulee tässä: KÄY SIELLÄ SALILLA SENKIN POSSU!!!

 

Just tänään naureskelin salin henkilökunnalle, miten mä olen bulkannut 31 vuotta ja on aika tehdä tästä lihaksia..
Mut vakavasti puhuen.
Testoja on nyt otettu 1,5v, hormonipolille on kontrolli aika kuunlopulla ja partaa ei vieläkään näy.
Painoa oli aamulla 114kg, aika tarkkaan pyöreät sellaiset

Mä haluan olla paremmassa kunnossa.
Haluan, että voin ostaa vaatteet ihan normaalista kaupasta, jostain vaikka Seppälästä, edes kerran ennen kuin olen niin bodattu etten mahdu niiihin vaatteisiin.. (en tiedä tapahtuuko tätä koskaan)
Oikeesti, se mitä haluan on se, että mä mahdun normaalikokoisiin housuihin, joissa vyötärön tuumakoko ei ole 42" vaan ennemminkin jotain 36" luokkaa, mitä se on ollut viimeksi v. 1999, siitä on 4v päästä 20 vuotta!!
OIKEESTI, miksi mä en ole aikaisemmin tehnyt asialle mitään!!?

Nyt tuntuu sille, että tästä vois tulla jotain, että tuntuu sille, kuin voisin saada aikaiseksi tehdä itselleni jotain, jotta voisin jaksaa paremmin.

 

Tästä tulee siis samalla treeniblogi, tai en mä siitä tiedä, mutta saanpahan ainakin syyn kirjoittaa tänne siitäkin.

tiistai, 31. maaliskuu 2015

Työkokeilun loppu

Nyt on oltu työkokeilussa, on tehty kokeillen töitä..
Eipäs, vaan on kokeiltu soveltuisiko tuollainen työ mulle, mun keholle, joka ei oo ihan normaali.
Kyllä, se soveltuisi, tuosta työstä myös pidän, se on mun mielestä hauskaa työtä.

Mitä tämä loppuminen taas tarkoittaa perheen kannalta?
Se tarkoittaa sitä, että olen enemmän kotona, aamuisin kun pitää lähteä kouluun, mä olen melkein aina paikalla.
Iltapäivisin kun tullaan koulusta, mä olen kotona, voin auttaa paremmin läksyissä

Ruuan kanssa saattaa tapahtua muutos parempaan.
Ei tarvitse enää tehdä ruokaa, sellaista joka vain on tehty nopeesti täyttämään vatsa ja vastaamaan tarkoitustaan.
Nyt saattaa olla, että ruoka on hyvän näköistä, tehty rakkaudella, sisältää salaattia ja kaikkea muuta, tai, jos se edes näyttäis kivalle, eikä olis sellasta harmaan-ruskean eri sävyisiä kastikkeita tai mössöjä.
Jotenkin, kun ruuan laittoon on varattuna aikaa ~30min, ei oikein jaksa ja pysty tekemään muuta, mä oikeesti olen erittäin otettu siitä, miten monipuolisesti itse söi muksuna.

Vähän harmittaa kun itse siihen ei pysty.

Ja meidän pinkissä linnunpöntössä asuu ilmeisesti asukkaat. 
Näyttäisi olevan varpusia. Mä pelkäsin pitkään, ettei sinne muuta ketään koska väri on tuollainen.

 

Mitäs kuuluu prosessiin??
Foniatrille pääsyä odotan, aika tuli jo postissa, mutta mua jännittää, mitä siellä sitten tapahtuu, mitä siellä tehdään?
Varmaan sanotaan, että puhu matalammalta ja opettele tekemään näin.
Mutta mitä jos ei osaa tehdä näin?

Muuten ei oikein kuulu mitään erikoista.
Testoja saan kyllä piikkinä ja geelinä edelleen, että olis jotenkin keholle selkeempää mitä tässä tapahtuu.
Menkkoja ei oo nyt tän vuoden puolella enää ollut kertaakaan, tästä olen todella iloinen, voin myös nyt ilostua siitä, että ne ei enää tuu, ollenkaan.
Mä uskon siihen.

Parrasta löytyy muutama tumma haiven ja viiksistä samoin.
Tänään aamulla muru sanoi, että mulla on alkamassa trans-parta, se on sellainen, mikä on pistetty merkille, lähes kaikilla tuntemillamme transmiehillä kasvaa sellainen tietynlainen parta, ainakin alussa, jotenkin jännä huomio.

tiistai, 17. maaliskuu 2015

Harmiton kysymys, mutta silti iso

Viimeksi eilen tuli kysymys: "Mites noi lapset, tietääkö ne susta ja onko ne kaikki sun puolison vai...?"
Katsoin kummastuneena, mitä se höpäjää, en mä ole synnyttänyt ja kyllähän se nyt ymmärtää että mä "ammun räkäpäitä".
Mutta silti se ihminen tuntui olevan tosissaan.
Vastasin hämmentyneenä: "Joo, on ne murun, ei mulla oo biologisia. Eikä me olla kerrottu niille, kun ei se vaikuta niiden elämään, mä vaan en käy samaan aikaan saunassa, eikä me mennä yhdessä uimaan."

Samaan aikaan juoksee tuo meidän juuri vuosia täyttänyt päivänsäde kiinni minuun ja halaa sanoen: "Isi, mä haluan noita lettuja."
Tuossa lähellä oli siis tapahtuma jossa sai piirtää maahan, sellaisiin paperilyhtyihin ja sai ilmaiseksi lettuja

Oli hauskaa olla sellaisessa tapahtumassa, se vaan, että meidän piti mennä lenkille koiran kanssa, se vaihtuikin siihen että hengailtiin siinä pihalla tunti ja touhuttiin, minä vähän etäämmällä koiran kanssa ja nuorin vähän matkan päässä.

Ja tiedän, että se päivä vielä tulee, kun on pakko sanoa jotain noille lapsille, varsinkin jos ne kysyy.
Sitä en tiedä mitä niille sitten sanoo.
Leikkausten osalta jo tiedetään, sanotaan, että mulla oli juttuja jotka piti korjata, samoin kuin monia muita ihmisiä.
Tähän helpottaa se, että eräs läheinen on ollut "sairas" pikään ja käynyt lastenkin tietäen leikkauksia läpi ja tietävät, että on pitänyt korjata, kun on ollut vähän "rikki".

Jos vielä tulisi se päivä, kun mua ei ensimmäisenä sukupuoliteta naiseksi, sillä turhauttaa se, että on ollut 1,5v testoilla ja edelleen sanotaan naiseksi